keikka ja työ blogi

Katsauksia ja tapahtumia keikkaelämän syövereistäni

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Kuopiosta selvittiin

Juu olipahan taas kokemus tuo Kuopio rock. Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin. alue näytti melko autiolta ja päälavalla soitti joku bändi. Siitä sitten aletaan ihmettelmään mihin bussi bitäisi ajaa. Olimme siis festarialueen ns. sisäpuolella ihmisten joukossa bussin kanssa. Häh niin justiin. Kukaan ei tiedä tai kerro saati opasta mihin hittoon saadaan bussi. Pälyiltiin siinä melkein etupään teltan vieressä bussilla kunnes jonkun ajan kulttua tulee joku värjestyksen valvojan näköinen heppu kertomaan että ei oikeen tiedä mitä pitäisi tehdä. No hetken pähkäilyn jälkeen saatiin ns backstagelle auto. Ei muuta kun festivaali aitaa auki ja peruutus erittäin tiukkaan väliin. Lava oli ns rantahiekalla joten tarkkana oltiin ettei bussi uppoa akseliaan myöten sinne. Viimevuonna Timban kuorkki lojui keskellä kenttää jonkun aikaa mahastaan kiinni.
Etupäähän moikkaamaan Peteä joka oli etupään cheefinä. Tiski vaihtoehdon oli Studiotec hoitanut ihka uuden Soundgraft Vl6 digi laudan sinne hiekan keskelle demoon. Itelleni ensi näky moiselle vekottimelle oli neitseellinen. Ja ilmeisesti monelle muullekkin. Koska kukaan ei ollut vielä kehdannut koittaa sitä. Vieressä oli perus Crestin X8. Mähän vanhana digi kokeilijana innostuin ja päätin vetää sillä. Onneksi oli Viikatteen keikan pituinen aika koodata tiskiä sekä tutustua moiseen. Tiskin logiikkaan pääsinkin melko nopeasti sinuksi. Mutta pari juttua oli ohjelmoijilla vielä jäännyt huomioimatta. Nimittäin copy/paste toimintoa kanavien parametrien cloonaamiseen ei löytynyt kirveelläkään. Tiskissä oli kummiskin sellaset napit mutta ne toimi vain tilanteiden kopiointiin. Aurinkokin alkoi painumaan pilven taakse, ja neljästä kosketusnäytöstä alkoikin jo näkymään paremmin pikku asiat. Vca:t helpotti eri layereiden selailua. Eli ihan okei kuva jäi tiskistä. Eturauhaset kuulosti ihan terveiltä ja lämpösiltä. Hintaa komistukselle oli reilut 60000 €. Mutta vähän siinä jäi sellanen touchcreenien sormella sohimisen touhu päällimmäiseksi. Efekti koineina oli mahdollisuus laittaa Lexiconin tekemiä plugareita yhteensä 8 eri koneellista. Tossa olikin aikamoinen sohiminen kun parametrejä piti kesken keikkaa muutella eri koneissa.
 
PA olikin sitä Kv:ta. Mutta tänä vuonna pienempänä. Johtuukohan siitä että dB raja oli asetettu varsin kummallisen alas 90dB!! ja kuulemma 92 oli ihan maximi! Siinä sen sitten nöyrästi pidin ja huomautuksia ei etupään vahdilta kertaakaan tullut. Sain mä kuulemma keikan alkuintron aikana poltettua etufillien päätteenkin. Savu ja palaneen käry sai lavapäälikkö kaimani Kimingin singahtelemaan huolissaan. Voin kuvitella mitä se Kuopion äänimoguli Timba kiroilee leveällä murteellaan. "Ihan tahalleen tulloo rikkomaan toisten vehkeitä. Typerää touhua. Ihan varmoon laskutan moisesta"
 
Törmäsin Aamuvuoren Anssiin bändien yhteisellä bäkkärillä. Sillä oli ollut Kätilöiden keikalla toisen lavan pa vermeitten kanssa ongelmia. Ei oikeen ollut tullut läjästä edes sitä talon mittarin mukaan 92 dB:tä vaikka järjestelmä eq:sta oli nostanut napit kaakkoon ja tiskin masterit ja vca:t tappiin. Kunnes oli sitten saannut jotain irti ja edes mölyn siihen sallitulle tasolle, joku tulee näyttämään toista mökämittaria. Tämä näyttänyt 98dB:tä Eli jollain oli mittari ollut vähän väärässä kalibroinnissa. Monitoripäässä oli ollut ryhmät aivan sekaisin. Eli talon hahmot oli pachannyt ne niin solmuun että keikan lopullakaan ei ollut hajua kenen kulmaan mitäkin menee. Kuulemma aika hieno käsi huitelu oli ollut soiton ohella. Ko. keikasta tehtiin live dvd kuvaus. No tällaista! Eli kyseisestä jäi sellanen jännä välinpitämätön fiilis vähän kaikesta. Mut meillä oli keikalla ihan hyvä boogie. Ja kamat toimi. Kiitos Kimingille ja Petelle. Vaihto meni yli nopeasti ja ongelmitta. Oltiinkin 10 min ennen keikkaa valmiita vaikka tehtiin monitori hahmon kanssa kahdestaan backlinen kasaus lavalle. Koska valomies oli tekemässä sitä Kätilöiden keikkaa naapurilavalla. Kiitos myös Niko the stagemanagerille yli innokkaista apukäsistä.
 
Majoitus oli vähän kauenpana. Nimittäin 60 km keikkapaikalta Lapinlahdella kaksois vahtituvalla. Kuulosti aluksi melko villiltä, mutta mestahan oli aivan mielettömän okei. Isot ja just remontoidut huoneet sellasessa pikku puutalossa. Aulassa oma keittiö mistä ite sai jääkaapista loihtia aamiaisen. Siis kodikas ja mukava. Vaihtelua hotelli majoitukselle. Timban ukot oli saannut kuulemma jonkun venemajoituksen. Eli Kuopiossa ei sitten ollut ainuttakaan huonetta hotelleissa vapaana. Että kiitollisena oltiin.
 
Nyt ollaan kohta Rukalla. Keli näyttää vähän sateiselta ja pilviseltä. Saas nähdä mitä tuleman pitää. Pari sanaa Pyryn kanssa utelinkin keikkapaikasta. Olivat eilen Tiktakin kanssa siellä. Niiltä oli Timban bussista räjähtänyt rengas. Isolla työllä rikkoutunut rengas vaihtoon ja vararengasta tilalle. Mutta mitä kettua varanakki olikin kuulemma väärän kokoinen. Pulttijako ei natsannut tai jotain. Toivotaan että meillä ei tuu vastaavaa tilannetta. Meillä ei taida olla edes varanakkia mukana.
 
Ennen keikkaa keretään laskemaan Rukan hyppyrimäestä vaijeriradalla alas. Tällanen hupimahdollisuus on tarjottu meille. Saas nähdä jääkö siitä henkiin ;-)

3 kommenttia:

Mikko Kiviniemi kirjoitti...

Kyllähän ne ryhmät/tilaukset Kätilöiden monitorointiin meni tasan raiderin mukaan. Säätämistä keikan aikana aiheutti poikkeuksellisesti HD:ltä soitetut kiipparit ja se, että kielisoittajat suosivat SansAmp-tyyppisiä ratkaisuja. Asiaa ei myöskään auttanut se, että suurin osa valmisteluajasta meni kuutamolla olleen mikittäjän jeesimiseen ja kytkentöjen korjaamiseen.

Mikko

Jazmanaut kirjoitti...

Kas Hra. Häkkinen päivää!
Keep on keeponing.

Marko Häkkinen kirjoitti...

Juu enhän mä ite ollutkaan muuta kuin moikaamassa tuolla toisella lauteella. Kirjoitukseni perustui Anssin kanssa keskustelun pohjaan. Joten en tarkoittanut omalta osaltani ainakaan tekniikkaa haukkua. Lähinnä nuo muut järjestelyt oli hanurin puolelta. Paitsi majoitus!